Vapaiden ja mainoskylttien maa

Tänään tuli ihan virallisesti todistettua, että kyllä 200 mailia on pitkä matka moottoripyörällä. Varsinkin kun karttaa tutkiessa unohtaa yksisuuntaiset ja valtateille mennessä ruuhka-ajat.

Matka alkoi siis Springfieldistä. Kävimme aamulla pyörähtämässä pikaisesti kaupungin keskustan alueella sään lämpenemistä odotellessa. Reilun puolen tunnin kävelyn aikana keli lämpenikin sen verran, että pystyimme lähtemään liikkeelle. Arvioisin, että lähtiessä lämpötila oli jossain 8 asteen nurkilla. Päivän mittaan pääsimmekin sitten jo reiluun 15 asteeseen.

Springfield, Missouri

Vaikka melkoisen pienestä kaupungista olikin kyse, lähtö oli todella vaikea. 45 minuuttia piti pyöriä ja etsiä oikeata reittiä. Halusimme välttää valtatietä heti alussa ja kostautuikin pienenä pujotteluna ja parina eksymisenä. Ja kerrottakoon tässä välissä, että emme käytä navigaattoria, vaan ihan paperikarttaa. Seikkailua. Tuleepahan samalla ihmiset tutuiksi, kun reittiä kysellään.

Ajoreitiksi valittiin taas alkuun pikkutiet ja lopuksi siirryttiin isommalle tielle. Pienillä teillä ajaminen on melko hidasta jos kiertää kaikki Route 66-kiemurat. Pieniä kärrypolkuja on vaikka kuinka paljon. Pääsimme St. Louisiin klo 13 maissa. Itselläni ei tuosta kaupungista ollut muuta mielessä kuin Eero Saarisen suunnittelema Gateway-monumentti. Ylös asti emme jaksaneet lähteä yli tunnin odotusajan vuoksi, vaan päätimme lähteä etsimään ruokaa.

Loppujen lopuksi St. Louisista olimme lähdössä jo 15.30 maissa, mutta kaupungista pääsimme varsinaisesti ulos vasta klo 17 jälkeen. Kiitos huonosti merkattujen poistumisereittien. Välillä tuntuu käsittämättömältä tuo merkkien epämääräisyys. Ensin kerrotaan missä on tie ja sitten kerrotaan vasta jälkeenpäin, että ajoit ohi. Päädyimme siis valtatielle 70, josta piti siirtyä tien 270 kautta valtatiellä 44, joka oli alkuperäinen tavoitteemme. Tähän meni reilu tunti. Siis pelkästään tuohon tieltä 70 tielle 44 siirtymiseen. Ruuhka-aika ei ole suomalaisen aika. Välillä hiki valui kuumuden (päällä oli siis kylmän kelin vaatetus) ja välillä tuskan takia ja pelko epäonnistumisesta herkistivät hikirauhasia. Jälkimmäisiin tottui onneksi 45 minuutissa, joten 15 minuuttia oli helppoa ja rentoa. Tai sitten ei.

Verkkaisessa vauhdissa kyytiläinen uskalsi jopa kaivaa kännykän esille. Kuvan copyrightista huolimatta kuvan otti Salla.

Rollaan päädyimme kohtuullisen nopeasti. Valtatietä 44 oli helppoa körötellä reilun 70 mailin tuntivauhtia ja liikennettäkään ei ollut liikaa. Majapaikkakin löytyi helposti ja ehdimme riipimään buffetista iltapalan. En muuten ihmettele tämän maan kansalaisten lihavuutta. Noilla hinnoilla ja ruokien rasvaisuudella on varmasti merkitystä. Kohta on pakko vaihtaa salaatteihin. Eikä illan buffetin ruokakaan mitenkään erikoisen hyvää ollut. Melko mautonta, mutta kaikkea löytyi.

Keskiviikon aikana on tarkoitus ajaa Tulsaan. Matkaa tulee yhdelle päivälle liki 300 mailia, joten ajattelimme ottaa heti alussa löysät pois ja ajaa reilumman pätkän kerralla ja moottoritietä. Loppua kohti sitten rauhoitellaan.

Näiden kahden päivän perusteella voin sanoa, että kyllä näillä teillä kokemattomampikin pärjää, kun vain rohkeutta riittää. Olen vienyt letkaa liki alusta asti ja pieniä kohelluksia lukuun ottamatta ihan hyvin tämä menee. Tosin ne kohellukset maksavat helposti useamman tunnin.

Mainoskylteistä ei muuten ole pulaa. Erästä turistikohdetta oli viidentoista mailin aikana varmuuden vuoksi hehkuteltu liki mailin välein. Ei jäänyt huomaamatta.