Taas tiellä ja postipaketti Suomeen

Jokaisesta päivästä ei jaksa erikseen enää kirjoitella, eikä varmaan ole tarvettakaan. Kuvilla taitaa pärjätä paremmin. Tätä kirjoittaessa siis istun Santa Fessä hotellin sängyllä viettämässä vapaapäivää ajamisesta. Pitäisi kuulemma käydä kaupoillakin.

Clintonista matka jatkui Amarilloon Texasin puolelle ja sieltä kaasuteltiin heti seuraavana päivänä New Mexicoon Santa Fehen.

Sääennusteet olivat niin lupaavia, että päätimme lähettää osan vaatteita takaisin suomeen postipaketissa. Laukkuihin saatiin lisää tilaa, eikä tuo lähettäminen niin kauhean kallista ollut. Noin 60 dollaria laatikoineen päivineen ja näin saatiin toinen sivulaukku tyhjäksi.

Teksasissa ammutkin on isoja. Amarillossa vielä isompia.

Clintonissä käynti oli pikainen pyrähdys. Toisin sanoen kävimme vain nukkumassa. Aamulla pois lähtiessä kävimme kuitenkin napsimassa kuvat kaupungista, ettemme jäisi ilman todisteita kaupungissa käynnistä. Paahdoimme pikkuteitä pitkin suoraan Shamrockiin, kahden tuhannen asukkaan kylään kahville. Ihan kivan näköinen irlantilaishenkinen kylä kyllä, mutta asfaltti poltteli jalkojen alla ja päätimme karauttaa suoraan Amarilloon McDonaldsissa vietetyn kahvitauon jälkeen.

Clintonin Route 66 -museo aukesi samalla hetkellä, kun starttasimme pyörät, joten sisälle emme malttaneet mennä.

Shamrockissa oli polleillekin paikat vielä kiinteistövälitystoimiston edustalla.

Amarilloon kiirehdimme oikeastaan American Quarter Horse Museum and Hall Of Famen takia. Tuo kun sattui olemaan yksi noista pakko nähdä-kohteista. Ja jos hevoset kiinnostaa, voin kyllä ehdottomasti suositella. Tietoa rodeosta, laukkakisoista ja hevosista yleensä löytyy paljon. Ennen museota kuitenkin kävimme syömässä ja tarkastelemassa saluunatunnelmaa Big Texanissa. Kirjauduimme myös pikaisesti hotelliin ja osa porukasta lähti AQHA:n museoon. Me kävimme pikaisesti toimittamassa sen tärkeän postipaketin. Postin lähettämin oli muuten sata kertaa helpompaa ja nopeampaa, kuin Suomessa. Ja hinta karkeasti sanottuna sama sillä erotuksella, että täältä se lähteeä mantereen toiselle pulelle.

Big Texanissa oli paikallinen musikantti viihdyttäjänä. Kaveri vetäisi toiveesta sen verran hyvin Willie Nelsonin On The Road Againin, että ruoka maistui.

Museon edusta oli näyttävä paikka.

Amarillon hevosmuseo sulkeutui jo viideltä, joten oli ihan hyvä, että kiirehdimme paikalle. Museon sulkeutumisen jälkeen päätimme lähteä vielä illaksi Palo Duron kanjoneille reilun 30 mailin päähän etelään. Aivan upea paikka ihailla luontoa ja kiemuraisilla ja mäkisillä teillä ajelu oli suorastaan nautinto. Aurinko alkoi kuitenkin laskea, joten jouduimme suuntaamaan hotellille jo parin tunnin jälkeen. Kaikki oposummista peuraan pyrkivät vähän väliä tielle, joten pimeässä ajaminen menee vielä hankalammaksi.

Punainen multa oli suomalaiselle harmaaseen tottuneelle veikeä ilmestys.

Amarillon jälkeen matkasimme New Mexicoon. Heti alussa pysähdyimme Cadillac Ranchilla jonne olisi voinut rauhassa maalailla omat nimet autoihin, mutta emme ehtineet käydä ostamassa maaleja. Paljon ei siis jäänyt puuttumaan.

Urpo kiipeilee.

Edessä oli noin 300 mailia, josta osa vuoristossa. Santa Fessä odotti pari yötä ilman ajelua. Matkalla pysähdyimme tankkaamassa Santa Rosassa ja syömässä pienessä Las Vegasissa (New Mexico) vuoristossa, jonka pääkatu oli kuin spagettiwesternistä. Valitettavasti emme enää malttaneet lähteä historialliseen vanhaan kaupunkiin Las Vegasissa, vaan suuntasimme suoraan Santa Fen moottoritielle. Santa Fe on siis 70 000 asukkaan vuoristokaupunki Albuquerquen pohjoispuolella. Lumihuippuisia vuoriakin on lähellä ja joku laskettelukeskuskin.

Santa Rosassa silmät tarttuivat parkissa olleeseen vuoden -62 Ford Rancheroon. Menin juttusille omistajan kanssa. Mike Higgins oli rakentanut eläkehomminaan kyseisen Fordin täysin alusta. Ja ilmestys oli upea. Kaikki voiman siirrosta moottoriin ja kromeihin oli viimeisen päälle viilattuja.

Mike Higgins ja vuoden -62 Ranchero.

Sen verran mainittakoon näistä ihmistä, että jutteleminen on todella helppoa. Apua saa nopeasti ja helposti keneltä tahansa jos suunta on hukassa. Kukaan ei murahtele tai väistele katsetta, vaan kaikki tervehtivät iloisesti ja kertovat vaikka koko elämäntarinansa jos sitä kysyy. Jokaiselle saa myös vuorollaan kertoa misä on tulossa ja minne on matkalla.

Las Vegasin (NM) pääkatu.

Se postipaketin lähettäminen saattoi muuten olla virhe. Tänään on enää 15 astetta lämmintä ja huomiselle on luvassa vettä ja +8. Yöllä jopa lunta. Noh, tehty mikä tehty ja kestettävä on. Tähän saakka olemme selvinneet hyvin paleltumatta, mutta katsotaan mitä huominen tuo tullessaan, kun matka jatkuu. Onneksi alempana Gallupissa pitäisi olla taas hellelukemia ja matkaa on vain 170 mailia. Vuoristo on arvaamaton.