Suuri reikä ja pieni vuoristokaupunki. Ja virallinen ruokapäivitys.

Gallupista lähtö oli huomattavasti miellyttävämpi, kuin edellisenä aamuna Santa Festä. Venytimme kylmän yön vuoksi lähtöä kymmeneen saakka ja ilma olikin ehtinyt lämmetä sopivasti yli kymmenen asteen.

Ennen moottoritielle siirtymistä kävimme tankkaamassa ja vilkaisemassa New Mexicon kuuluisinta hotellia El Ranchoa. Väittävät kaikkien elokuvatähtien vierailun kohteeksi. Saattaa olla mahdollista, sillä itsekin olisin viihtynyt, vaan varaus oli toiseen hotelliin.

El Ranchoa on vaikea olla huomaamatta.

Hotelli oli sisältä vaikuttava. Aulatiloissa sai vapaasti käyskennellä, vaikkei varausta olisikaan. Aulasta pääsi myös pieneen matkamuistomyymälään.

Päätimme ajaa Gallupista suorinta reittiä, eli taas Interstate 40:tä Flagstaffiin. Kävimme kuitenkin pyörähtämässä pienemmällä reitillä, kun se oli mahdollista. Vanhaa reittiä ei kovin paljoa enää ole jäljellä, joten matka taittui nopeasti.

Noin 30 mailia ennen Flagstafia on hyvin markkinoitu nähtävyys. Meteoriitin tekemä kraateri aavikolla tuntui houkuttelevat turistikauden ulkopuolellakin melkoisen paljon väkeä. Ilmeisesti kohde on siis tunnettu ja suosittu. Sen kyllä huomaa myös hinnasta. 16 dollaria reiän tuijottelusta on melko paljon, mutta kerranhan sitä...

Välillä piti hengähtää. Taustalla siintää Mount Elden, jonka kupeessa Flagstaff sijaitsee. Kuva: Salla Anttila.

Flagstaff on silmiä hivelevän kaunis kaupunki. Vanha keskusta on joko todella hyvin säilynyt tai vaihtoehtoisesti todella hyvin restauroitu. Tässä kaupungissa voisi viihtyä useammankin päivän, mutta muutaman päivän jälkeen saattaisi tuo trendikkyys ja ihmisten muovisuus ehkä tympäistä. Tuntuu, että myös paikalliset ovat jo kyllästyneet turisteihin. Flagstaffissa on muuten koettu tähän asti huonointa palvelua. Taksikuskin käytös oli tylympää, kuin koskaan Suomessa ja se on paljon sanottu. Kaveri tosin paikkaili huonoa peliään, kun matka oli päättynyt.

Arizonassa on muuten kuulemma ollut ennätyksellisen lämmin talvi. Eli täysin päinvaistaista Chicagoon nähden. Meille sopivat kelit siis.

Huomasin tänään, että piti tulla Amerikkaan ja Arizonaan saakka, että sain ravintolasta elämäni ensimmäisen ihan oikean ja virallisen sandwichin. Siis gluteenittoman sellaisen. Kinkulla, juustolla ja hapankaalilla täytetty grillileipä sai miehen likimain kyyneliin ja olon pallomaiseksi. Ruuan pöytään järjesti dollarit ja ilkkupubi nimeltänsä Collin's. Tyyristä? Kyllä. Hyvää? Kyllä.

Taustalla Corona ja rasvaiset ranskalaiset.

Ja mitä muuten tulee gluteenittomiin ruokiin, tarjontaa kyllä on jonkin verran, mutta tarjonnan laatu vaihtelee. Tähän asti olen saanut sandwichin lisäksi myös gluteenittoman hampurilaisen. Sen lisäksi on tarjottu hampurilaista ilman sämpylää, mikä sinänsä se tekee ruuasta epähampurilaisen. Suurimmasta osasta ruuista on kuitenkin kohtuullisen helppo päätellä syömäkelpoisuus. Ja mitä kalliimpi paikka, sen varmemmin "coeliacs" ymmäretään.

Mustangeilla oli joku kokoontumisajo menossa Arizonassa. Päivän ajomatkan aikana näitä tuli vastaan kymmeniä. 60-luvulta nykyvuosiin. Tämä kyseinen versio on -67 Mach 1.

Karkki- ja pähkinäkauppa pimeällä kujalla.

Huomenna nokka suunnataan kohti Grand Canyonia. Reippaan ulkoilupäivän päätteeksi ajamme takaisin etelän suuntaan Williamsiin. Katsotaan rapukerroin (rusketus/ihon palaminen) illalla.