Tuhdin aamupalan (buffet noin 25 doallria) jälkeen otimme taksin alle ja suuntasimme Eagle Riderin varaston suuntaan. Matka oli yllättävän pitkä. Suurkaupungin kokoa on hankala hahmottaa edes kartalla. Vuokrafirma kuitenkin löytyi taksikuskin soiteltua pari kertaa pyöräfirman infoon.
Paperit kuntoon, kamat laukkuihin ja matkaan. Ensimmäinen 20 mailia meni muuten hyvin, mutta matkalla hävisi yksi laukku. Laukussa oli yhden matkaajan varavaatteet, laturi, parranajokone yms. Syy oli huonot mustekalat. Koukut taipuivat tuulessa ja laukku livahti Interstate 55:lle.
Alkumatkasta päätimme siis ajaa isompaa tietä, koska alkuperäisen lähtöpaikan etsiminen olisi ottanut todennäköisesti liikaa aikaa. Hyvä näin, sillä olimme illalla perillä Springfieldissä vasta 8 aikaan. Pyörien noutamisessa meni tovi. Emme osanneet varautua näin pitkään rupeamaan papereiden kanssa.
Alkutaival taittui siis valtatietä pitkin ja välillä alkuperäistä Historic Route 66:lla. Jälkimmäinen on huomattavasti mielenkiintoisempi, mutta loppupuolella piti ajaa 50 mailia valtatiellä, jotta ehdimme ennen pimeää perille.
Pysähdyimme muutamaan kertaan matkalla ja erityisen hyväksi paikaksi voisin sanoa pientä kylää nimeltä Pontiac. Jos kaupungista keksi muuta nähtävää, niin suosittelen morjestamaan Rosea, joka hoitaa Route 66 museota Pontiacin keskustassa. Ihastuttava vanha rouva. Ja jos yksi ensimmäisistä lauseista joita tämän huulilta kuulee, on otsikon mukainen, ei voi kuin hymyillä. Rouva siis viittasi tällä ajopukujen tuoksuun, joka kantautui mukanamme museon sisälle.
Samalla pysähdyksellä kävimme myös syömässä. Ruoka on edullista ja hyvää. DeLong's Casual Dining tuotti lautaselleni herkullisen ribeyen valkosipulivoilla. Erinomaisen makuinen ja hintakin 13 dollarin paikkeilla.
 |
| Ribeye kelpasi. Medium oli medium ja liha oli mureaa. |
Route 66 museum tarjosi todella paljon nähtävää ja samassa rakennuksessa oli mm. sotamuseo, joka sisästi yhdysvaltalaista sotahistoriaa ensimmäisesti maailmansodasta alkaen. Valitettavasti aikaa oli liian vähän, joten vierailu jäi pintaraapaisuksi. Halusimme kuitenkin pyörähtää pikaisesti Pontiacin automuseossa, joten teimme pikaisen katselmuksen heti ruoan jälkeen.
Molemmat paikat ovat muuten ilmaisia, mutta ottavat vastaan lahjoituksia. Kysäisin ohimennen automuseon virkailijalta miten museota voi näin pyörittää. Kaikki kuulemma luulevat, että kaupunki rahoittaa toimintaa, mutta yrittäjäpariskunta ylläpitää toimintaa rihkamakaupalla ja pienillä sivutuloilla. Ihailtavaa.
 |
| Route 66 museon tavaraa. |
 |
| Pontiac-museon kalustoa. |
Pontiacista oli siis vielä matkaa 100 mailia Springfieldiin ja aikaa oli tuhraantunut ympyrän pyörimiseen, joten päätimme porhaltaa suorinta tietä perille. Perillä kuuma suihku ja pari olutta. Nyt aion kammeta itseni peiton alle. Aamulla kutsuu amerikkalainen aamupala, St. Louis ja Rolla.
PS. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheita. Vireystila ei ehkä ole parhaimmillaan. EDIT: Pari virhettä jo korjattukin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti